Luova prosessi opetuksen tavoitteena ja sisältönä Katkelmia artikkelista teoksessa Psykoanalyysi ja taide. Therapeia-säätiö 2014

Olen laatinut tämän artikkelin Pirkko Siltalan 80-vuotisjuhlaseminaarissa 10.11. 2012 pitämäni esityksen pohjalta. Keskeisiä lähteitäni ovat Colwyn Trevarthenin luennot Jyväskylän yliopistossa toukokuussa 2012 sekä Daniel N. Sternin teokset Present Moment (2004) ja Forms of Vitality (2010). Trevarthen on päätynyt tutkimuksissaan käsitykseen, että varhainen kokeminen ja kommunikaatio ovat olemukseltaan musiikillisia. Hän vetää analogian tämän musiikillisuuden ja Sternin vitaalimuotojen välille. Nämä esiintyvät kirjoituksessani tiiviisti yhdessä. […]

IMG_0038_-_Versio_2.jpg

Varhaisen kokemisen musiikillisesta luonteesta

Vauvat syntyvät kykenevinä intersubjektiiviseen jakamiseen toisen ihmisen kanssa. Intersubjektiivisuudella tarkoitan tässä merkitysten jakamista yhteisessä kokemuksellisessa tilassa. Kommunikaatio ei silloin rajoitu impulssien pallotteluun osapuolten välillä, kuten vuorovaikutus yleensä ymmärretään. Todellisuutta jaetaan osallistumalla toisen kokemuksiin. Sternin sanoin kyseessä on jaettu tunnematka (shared feeling voyage, Stern 2004, 172–175) Colwyn Trevarthenin mukaan ilmiö ei selity ainoastaan peilineuronien toiminnalla vaan nimenomaan kommunikaation musiikillisuudella (Trevarthen 2012). Ihmisillä on luonnostaan sympatia toistensa aikomuksia kohtaan. Toisen kohtaamisessa pyritään alusta alkaen lukemaan sitä, mitä toinen aikoo tehdä ja mihin hän pyrkii. Vauvat aistivat ja tajuavat, että toisella ihmisellä on mieli, haluja ja tavoitteita.

 Musiikillisessa kokemisessa, samoin kuin lapsen varhaisessa kokemusmaailmassa, olennaisempaa kuin itse tunne on juuri sen ilmenemisen tapa, sen vitaalimuoto. Trevarthenin mukaan vauvan ja hoitajan varhaisissa protokeskusteluissa on sama musiikillinen ja narratiivinen rakenne kuin vitaalimuodossa. Protokeskustelu jakautuu esittelyyn, kehittelyyn, huippukohtaan ja loppuun tai ratkaisuun (resolution, Stern 2010, 21). Protokeskustelusta piirtyvät esiin lisäksi prosodia eli äänen väri ja painotukset sekä melodisuus (Trevarthen 2012). Näillä varhaisilla narratiiveilla ei tarvitse olla viittaussuhdetta ulkopuoliseen todellisuuteen. Lastenlauluissa toistuu sama narratiivinen rakenne. Narratiivi on Trevarthenille merkityksen jakamista kuluvassa ajassa. Voidaan mielestäni puhua toiminnan fraaseista. Muusikon näkökulmasta on kiintoisaa, että vauvat pyrkivät kommunikoimaan ensimmäisen oktaavin taajuudella, keski-c:stä ylöspäin. Pianonsoitto ja nuotinluku yleensä aloitetaan samalta alueelta. Jos vauvan keskustelukumppani ei kykene vastaamaan tällä taajuudella, vauva ei koe tulevansa ymmärretyksi. 

Musiikissa keskeisiä ovat liikkeelliset, dynaamiset tapahtumat. Jokin tunnetila, ilmiö tai ajatus kasvaa, voimistuu, häivähtää, räjähtää, hiipuu, törmää. Vastaavanlaisista kokemuksista koostuu varhainen maailma: vauva seuraa vanhempiensa toimintaa kuin abstraktia tanssiesitystä (Stern 1985, 56). Vauvan ja hoitajan protokeskustelussa tärkeitä ovat rytmi, intensiteetti, äänensävy tai -väri, äänenkorkeus eli säveltaso ja mielestäni myös melodian linja. Keskusteluissa on selvä pulssi ja rakenne eli esittely, kehittely, huippukohta ja purkautuminen. Lapsilla aivojen aikaa hallitsevat systeemit toimivat samoin kuin aikuisilla. Motorisessa kehityksessä koordinaatio tarvitsee aina rytmiä tuekseen. Vauvoilla on siis ajantaju. (Trevarthen 2012.) Kommunikaatiossa vauvan kannalta ajoitus on olennainen. Jos hänen aloitteeseensa ei vastata 3–10 sekunnin kuluessa, hän turhautuu, kääntyy pois tai vaihtaa aihetta. […]

Avoin tarkkaavaisuus

Opettajana minun on tärkeää avata tie luovaan prosessiin, ja avaimina ovat vitaalikysymykset, elämyshaastattelu (aistihaastattelu, Nummi-Kuisma 2010). Se kulkee opettamisen ytimessä. Tärkeätä on soittajan prosessi ja muutos, joka tapahtuu, kun hän yhä uudestaan asettuu musiikkiteoksen ääreen ja alkaa soittaa sitä harjoittelutilanteiden välissä tehtyä psyykkistä työtä rikkaampana. Mutta miten kokemuksia sanallistetaan? Miten aistimisesta voi puhua?

Työskentelyn täytyy tapahtua avoimen tarkkaavaisuuden tilassa, riittävän väljästi kuljeskellen, jotta raja ei-tietoisen ja tietoisen välillä on mahdollista ylittää ja antaa aiemmin artikuloimatonta aistimuksellista tietoa nousta mieleen. Toisin ilmaisten, psyykkisen energian tulee säilyä vapaasti liikuteltavassa muodossa (Ikonen 2000, 107–108, 117). Sellainen väljästi kuljeskeleva keskustelu, jonka kuluessa ei-tietoista voi päästä intersubjektiivisesti jaettuun kokemukselliseen tilaan, on polveilevaa ja toistavaa. Väärinymmärtämiset auttavat monipuolistamaan ja tarkentamaan kokemuksen kuvaa sekä laajentamaan jaettua tilaa. Huolettomuus ja väljyys ovat ehtona, että uutta implisiittistä tietoa voi päästä intersubjektiivisesti jaettuun tilaan ja tulla myös sanallisesti jaetuksi. Stern toteaakin, että kokemusta ei ole mahdollista sanallistaa ilman intersubjektiivisesti läsnä olevaa toista. (Stern 2004, 156–165, 128; Nummi-Kuisma 2010, 95.) 

Uuden kokemisen tavan löytyminen tapahtuu erilaisia vaihtoehtoja kokeillen ja puntaroiden, kuin unen ja valveen välimaastossa. Se uneksutaan (Ogden 2005, Kurkela 2010) esiin yhteisesti jaetussa intersubjektiivisessa tilassa. Tämä ei onnistu suorituspaineen alla, kireässä aikataulussa eikä tiukkojen tavoitteiden suuntaamana. On olennaista edetä kuvitellen ja sallia suunnitelmista poikkeaminen. Yrittämisen sijaan ryhdytään kokeilemaan tekemisen ja kokemisen tapoja. Aistimisen tutkailemisella ja tunnustelemisella on tässä työskentelyssä avainasema. Opetustilanteessa moniaistiseen kokemiseen on tärkeää kiinnittää huomiota, esittää eri aistimuksia koskevia kysymyksiä ja kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja toteuttaa fraseerausta tai harmoniavärejä. […]

 FL Pirkko Siltalan juhlakirja. Therapeia-säätiö. (painossa)http://www.therapeia-saatio.fi